Kuten kaikkiin asioihin, myös aivoihin liittyy useita myyttejä ja ennakkoluuloja, joita tarkastelemme lähemmin.
Voidaanko oppia alitajuntaisten viestien perusteella?
Joidenkin tutkimuksien mukaan alitajuntaiset viestit voivat saada aikaan tunteellisia reaktioita ja vaikuttaa havaintokykyyn, sekä mielipiteeseen, tiettyä asiaa tai toimintoa kohtaan. Ne voivat myös haastaa ikään liittyviä stereotyyppisiä leimoja ja vahvistaa fyysisiä toimintoja. Alitajuntaisilla viesteillä on myös voitu saada aikaan motivaatiota, jonka avulla toivotut toimet onnistuvat paremmin. Uusien asioiden oppiminen on kuitenkin aivan eri asia ja paljon monimutkaisempi tilanne.
Jos lähdetään opiskelemaan vaikka uutta kieltä, on hyvin pieni mahdollisuus, että sanasto jää mieleen unen aikana, tai että tämä auttaisi muistamaan lauseita. Nukkuminen parantaa oppimista, muistia ja ongelmanratkaisukykyä, mutta se ei yksinään tule opettamaan uutta asiaa. Unen vaikutus toimintojen kohenemiselle on kuitenkin varmasti uskomuksen takana oleva fakta, sillä uutta kannattaa lähteä opettelemaan vasta hyvin nukutun yön jälkeen.
Tappaako alkoholi aivosoluja?
Alkoholi vaikuttaa aivoihin negatiivisella tavalla, eikä tätä voida kiistää. Se voi hyvin lyhyessä ajassa muuttaa aivojen toimintaa paljon ja pitkällä tähtäimellä saada aikaan paljon vahinkoa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sen ansiosta aivosolut kuolevat. Pitkäaikaisten alkoholistien tavat aiheuttavat aivojen kutistumisen ja ongelmia sen toiminnoissa kuten:
- Näkökyvyn heikkeneminen
- Puhekyvyn heikkeneminen
- Hitaammat reaktiot
- Tasapainon ja koordinaation ongelmat
- Muistiongelmat ja muistin menetys
Alkoholin vaikutus yksilöön riippuu kuitenkin useasta asiasta kuten:
- Sukupuoli
- Ikä
- Terveydentila
- Geneettiset tekijät
- Alkoholin nauttimisen tiheys, määrä ja kulutettu aika
Sen lisäksi että alkoholin liikakäyttö vaikuttaa omien aivojen toimintaan, se myös saa aikaan muutoksia kehittyvässä sikiössä. Lapset, jonka äiti on juonut raskauden aikana, voivat kärsiä monista ongelmista, kuten pienemmästä määrästä aivosoluja, mikä johtaa käyttäytymisen muutokseen ja oppimisongelmiin.
Miksi myyttejä uskotaan?
Lähes jokaisessa myytissä on ripaus totuutta mukana, minkä takia niihin on helppo samaistua. Ei siis kannata huolestua, vaikka myytteihin aikaisemmin uskoikin, nyt vain tietää paremmin!