Yleinen

Hauskoja faktoja aivoista

Aivot ovat osa elimistön hermojärjestelmää ja ehdottomasti monimutkaisin elin. Sillä on kyky lähettää ja vastaanottaa järjettömiä määriä tietoa. Koska aivot ovat niin monimutkainen elin, eivät tutkijat tai lääkärit ymmärrä niiden toimintaa täysin. Tästä listasta löydät hauskoja faktoja aivoista, mitkä voivat avata tien uusille ajatuksille!

  • 1. Ensimmäiset merkit onnistuneista aivoleikkauksista on nähty jo kiviajalla.
  • 2. Noin 75 % aivoista on vettä. Tämän takia jo pieni nestehukka voi vaikuttaa negatiivisesti aivojen toimintoihin.
  • 3. Ihmisten aivot kasvavat kolminkertaiseksi ensimmäisen elinvuoden aikana. Kasvu jatkuu, hitaampana, noin 18 ikävuoteen asti.
  • 4. Päänsärky johtuu usein aivojen kemiallisista reaktioista sekä pään ja niskan lihasten, sekä hermojen vaikutuksesta.
  • 5. Kaskeloteilla on suurimmat aivot ja ne voivat painaa noin 9 kiloa. Ihmisten aivot painavat vain noin 1,3 kiloa.
  • 6. Aivoissa on noin sata miljardia neuronia.
  • 7. Kolesteroli on avain oppimiselle ja muistin toiminnalle. Korkea kolesteroli puolestaan vaikuttaa asiaan eri tavalla, riippuen siitä kuinka vanha ollaan ja mitä muita geneettisiä ja ympäristöön liittyviä vaikuttajia on tilanteessa mukana.
  • 8. Unien uskotaan olevan yhdistelmä psykologisia tekijöitä, mielikuvitusta ja neurologisia toimintoja. Ne todistavat, että aivot toimivat jopa unen aikana.
  • 9. Aivot eivät voi tuntea kipua. Aivojen tehtävänä on tulkita kipua kuljettavia signaaleita, mutta se ei itsessään sisällä kipuhermoja.
  • 10. Esimerkiksi jäätelöä syödessä voi tuntua siltä, että aivot jäätyvät. Tämä johtuu siitä, että kurkun takaosassa olevat verisuonet jäähtyvät ja nämä ovat vastuussa veren kuljettamisesta aivoihin. Kun verisuonet lämpenevät taas, kipu hellittää, kun veri palaa aivoihin.
  • 11. Ihmisen aivot pienenevät vanhetessa. Pieneneminen alkaa yleensä keski-iän tienoilla.
  • 12. Ihminen alkaa menettämään osan muististaan ja kognitiivisista ominaisuuksista 20 ikävuoden jälkeen.